maanantai 7. lokakuuta 2013

Ähky

Aikoinaan kun harrastin hevosia, siellä saattoi joskus hevoselle käydä ähky, jos oli syönyt liikaa ja siihen saattoi auttaa vain kävely... Samaa se meillä ihmisillä. Minulla ainakin meni viikonloppu niin plörinäksi ettei edes koko tuolla ulkomaan reissun aikana tullut puntattua ja mussutettua noin. Hui!

Sitä luulee hallitsevansa jo.. Niin minä ainakin luulin, vähän voi napsia sieltä täältä, mutta sitä ei enää tajua, että ei voi syödä herkkuja kuten ennen, nykyään tulee pienestä määrästä jo oksettava ja turpea olo. Miten sitä on ennen voinut syödä jopa pussillisen sipsiä kerralla? Nyt vajaa puolet ja todella todella oksettava olo. Toisaalta tällöin näkee heijastuksia menneeseen, oliko minulla silloin ennen näin karmea olo koko ajan? Nyt ei ainakaan tarvitse syödä hetkeen herkkuja...

Tänään alkoi sd extra joka olisi tarkotus vetää läpi, jotenkin musta tuntuu, että olen ollut hieman hukassa jos en tiedä mitä tehdä ja syödä, nyt on hyvä kun on ohjeet ja treenitkin valmiina. Tänään täytyy kokeilla tuota fitfarmin extran saliohjelmaa, alkaa se läski sulamaan :D

Osaako muuten joku kertoa mikä olisi parasta öljyä keholle siis sisäisesti nautittuna? Nyt ulkomaan reissun jälkeen iho kesii kunnolla nahkaa ja hilseilee ja jotenkin hiuksetkin ovat hirmuisen kuivat? Mikä olisi ulkoisesti parasta iholle?

Nyt tekemään kasviskiusasta uuniin ja myöhemmin salille ja mahdollisesti uimaan tai sienimetsään. Palataan myöhemmin paremman postauksen myötä!

5 kommenttia:

  1. Pellavasiemenöljy on tietääkseni kaikkein parasta omega-koostumukseltaan. Ja sen jälkeen oliiviöljy. Myös kylmäpuristettua kookosöljyä monet kehuvat. Rypsiöljy on aika kiistanalainen eikä me sitä kotona käytetä.

    VastaaPoista
  2. Ulkoisesti oon kuullut et kookosöljy ois kannattava valinta, ja miksei myös ruuanlaittoon, jos mausta tykkää :)

    VastaaPoista
  3. Hesarissa oli juuri vertailu eri öljyistä.
    Kasviöljyt terveellisyysjärjestyksessä: http://www.hs.fi/terveys/Kasvi%C3%B6ljyt+terveellisyysj%C3%A4rjestyksess%C3%A4/a1380149005831
    ja artikkeli aiheesta:
    http://www.hs.fi/terveys/a1380149380809

    Itse suosin kotimaista rypsiöljyä ruoanlaitossa, se on melko terveellistä kohtuudella käytettynä, mietoa maultaan ja edullista.

    Tsemppiä laihdutuskuuriin! Sama yritys on itsellänikin, ja aika samanlaisia tuntemuksia tuosta tottumisesta vähempään hotkimiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä myös sinne :) Mutta täytyy korjata, en ole laihdutuskuurilla vaan muuttamassa elintapojani ja muutos tulee olemaan pysyvä. Eilen Paula Heinosen luennolla sain sellaista infoa, että rypsiöljyä ei saisi ikinä käyttää paistamiseen yms kuumentamiseen, sinne syntyy silloin jotain myrkkyjä joka ei ole hyväksi keholle, varmaan googlettamalla löytyy myös kyseinen artikkeli.

      Poista
    2. Pysyvä muutos elintavoissa on hyvä, jos aiemmat elintavat ovat olleet epäterveelliset.

      Googlailin hiukan tuota rypsiöljyn soveltuvuutta tai soveltumattomuutta paistoöljyksi, ja vaikuttaisi noin äkkiseltään, että ei siinä ole ongelmaa. Aika paljon monenlaista pelottelua eri ruoka-aineilla nykypäivään mahtuu, ja aika fiksua on olla kriittinen pelottelun ja lääketieteen konsensusnäkemyksistä roimasti poikkeavien viisauksien suhteen.

      Poista