perjantai 26. heinäkuuta 2013

On aika muutos kuvien

Tässä nyt kuva sarja tammikuulta tähän päivään. Kuvat puhukoon puolestaan.



Viimeisessä kuvassa ainakin housut menee paremmin ja korkeammalle kuin ennen superdieettiä.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Mitä kuuluu tavoite farkuille?

No tulisikohan tähän nyt vastaus: Kyllä! Tavoitteena oli siis kolmet farkut, joista kahta kuvaa laitoin aikaisemmassa postauksessa. Yhdet menivät jo silloin jalkaan, mutta puristivat pirusti. Nyt pidän päivittäin niitä farkkuja jalassa. Tavoite nro 2 farkut menevät jo kiinni! Mutta puristavat eivätkä vielä istu kunnolla...Siispä työtä riittää!

Tavoite farkut nro 3, eivät mahdu vielä jalkaan ja sinne on työtä varmasti ainakin yli 10 kg! Aika näyttää, mutta tuntuu kivalta ajatus, että nuoruuden farkut menisivät vielä joskus jalkaan :)



Kyllä tää tästä :) Ensi viikolla jatkuu sd extra ja liikuntaa tulee lisää. Tämä viikko nyt lepoa ja varmasti paino nousee ( toivottavasti myös laskee nopeampaa kun välissä lomaillaan ). Näkyykö teidän silmään muutosta? Itseni mielestä näkyy, varsinkin tuolta takaa, nyt noi taskut menee jo jopa lähelle normaalia kohtaa.

P.S oli muuten ensimmäinen kuva muokkaus, hankalaa se oli, mutta tässä teille nyt :)

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Sd:n loppu tunnelmat ja läski sunnuntai.

Moikka! Nyt on viimein superdieetti ohitse ja kyllä se niin oli läskiä lähti tämän kuuden viikon aikan -8.5 kg. Oikeastaan lopetin jo lauantaina dieetin. Olin juhlissa lauantaina ja siellä en herkutellut yms mässäillyt kuin 2 kappaletta vaahtokarkkeja! :)

Mutta sitten se sunnuntai.. pää kipeä, olo oli pahempi kuin krapulassa. Varmasti nestevajetta. No mitä laardi tekee sen asian hyväksi? Syö aamulla kaksi ruisleipää... päivällä sitten hieman suklaata ja tortillaa! Totaali retkahdus ja masu hyvin pinkeänä. Tänään vaa'alle toi eilinen + 1 kg plussa saaliin. Tänään piti korjata retkahdus.. ja mitäs laardi sitten tekee? Syö vaaleaa leipää... Onneksi vain palasen, mutta edelleen vatsa kipeä ja pinkeä. Nyt tiedän miksi olin ennen turpea ja väsynyt koko ajan.. Huomenna ollaankin jo kovasti ruodussa uudestaan! Tänään otin kuvia myös tästä kuuden viikon tuloksesta, en ole vielä itse katsonut kuvia, mutta pian saatte tekin ne täällä nähdä.

Onneksi kuitenkin läski sunnuntaina tapahtui jotain hyvääkin, kävin ulkoilemassa mukavissa maisemissa 2 tunnin ajan..






Ai niin, mulla muuten ei ole enää paljoa vaatteita, ne olen saanut laittaa myyntiin kun ei enää istu päälle kunnolla. olen siis suuri vaatteiden himohamstraaja, mutta nyt olen päättänyt etten uusia osta paljoa ennen kuin painoa on tippunut kunnolla ;) Illan mittaan taidan testailla, mitä kuuluu tavoite farkuille :)

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Viimeistä viedään..

Viimeinen viikko dieettiä jäljellä, aivot lyö tyhjää ja olo on todella nuutunut. Huomenna tiedossa juhlat ja katsotaan pystynkö siellä välttelemään tarjoilua. Tosiaan kaksi edellistä viikonloppua on ollut jos jonkinmoista juhlaa, molemmissa olen saanut hyvin kiemurreltua eväistä pois itseni.

Jotenkin samalla iskenyt sellainen masis, kivaa joo, että paino laskee, mutta muutama kaveri on olleet tosi vmäisiä ja suoraan sanottuna vittuilleet mun kuntoilusta ja kuulemma myöskin karppaan. Just joo. Nämä kaverit ovat olleet ennen tosi hoikkia ja nyt vasta vuoden sisään lihoneet todella massiivisesti... Olen yrittänyt houkutella heitä liikkumaan nätisti, mutta palkkana siitä on ollut vittuilua. Että näin.

Minusta tämä kuusi viikkoa on olleet suht helppoa, tiedän mitä syön milloinkin ja kuinka paljon. Treenit ovat olleet hyviä ja rankkoja. Päätin sitten kuitenkin liittyä sd extraan ja näyttäisi olevan treenien suhteen ainakin haastetta. Että tälläistä perjantaita ja palataan toivottavasti pian taas asialle! :)


Kivat maisemat ja hyvät lenkkeily maastot täällä :)

p.s Tiedän ,olen ollut muuten tosi huono bloggaaja koko sd:n ajan.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Vähän aamiaista ja välipalaa..

Jotenkin superdieetin edetessä aamuisin syö/juo ihan mielellään smoothien, myös välipala maistuu välillä taivaalliselta, varsinkin valkosuklaa puddingista tehty! :)




Äsken kotiuduttu salilta ja mukavasti alkoi hapottamaan treenien aikana :)

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Nyt meni kymppi rikki!

Tänään komeili vaa'alla lukema - 10,2 kg!! Elämäntapa remonttia takana melkein 7kk ja nyt vasta paukkui kymppi rikki. On ollut välissä soutamista ja huopaamista! Kyllä pakko nyt sanoa, että tämä superdieetti oon hyvä päätös ollut, joka pennin arvoinen. Tänään saa olla ylpeä itsestäni!



Olen noudattanut superdieettiä melko orjallisesti, lukuunottamatta sitä, että syön värillisiä kasviksia, enkä vain vihreitä. Muutamana päivänä päivänä on jäänyt jotain syömättä ja toissa päivänä pidin toisen pienimuotoisen tankkauspäivän, jossa siis söin ruuan lisäksi banaanilettuja ja 2 ruisnachoa. Tämä näyttikin buustaavan pudotusta, nimittäin ennen tuota herkuttelua paino oli monta päivää samassa ja heti tuon herkuttelun jälkeen kääntyi laskuun. Vielä on harkinnassa jatkanko superdieetti extraan, eihän kyllä tuo kallis olisi 39 euroa nimittäin. Treenit superdieetissä on olleet tosi rankkoja ja muutenkin dieetin loppua kohti mentäessä ei tuntuisi olevan virtaa tehdä näitä, mutta eteenpäin sanoi mummo hangessa ;) 

Olisiko teillä muuten jotain postaus toiveita, välillä lyö pää tyhjää tän blogin kanssa oikein urakalla?


lauantai 6. heinäkuuta 2013

Tavoite farkkuja

Nyt olen pidemmän aikaa jo motivoinut itseäni vaatteilla ja katsellut netistä kauniita vaatteita joihin joskus toivottavasti mahdun. Kotona odottaa myös läjä vaatteita, joihin haluan mahtua. Eli tavoitteita löytyy. Kuvasin teille tavoite farkkuja, alun perin minulla oli kolmet, joista ensimmäiset menivät jo nyt jalkaan! Hyvä minä!

Kamalaa katsoa näitä kuvia, miksi ihmeessä ihminen päästää itsensä tähän tilaan?

Tavoite farkut 2. Näihin menee noin 10-15kg niin voipi pitää päällä jo. Alimpana farkut, joihin mahdun varmaan useiden kilojen jälkeen vasta, nää farkut on aina olleet sellaiset mun viralliset tavoite farkut, ne kun menee, on tavallaan tavoite saavutettu. Olen 2000- luvun alussa pitänyt näitä farkkuja viimeksi. Katsotaan, onko 3 viikon kuluttua jo havaittavissa pienentymistä, superdieettiä on jäljellä siis tämän viikon jälkeen vielä 2.




Aamulla ei salilla ollut virtaa yhtään, oisikohan illalla virtaa lähtee pyöräilemään?

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Hamppari...

Nyt tekee niin julmetusti mieli hampurilaista... Oma tekemää sellaista!  En aio sortua! Tällä kertaa herkutelen vain kuvilla...Kuola valuu.. ja motivaatiota lisää farkut( motivaatio 1 farkut) jotka menivät jalkaan ihan hyvin! Jes! Ja en tiedä kehtaanko laittaa kuinka paljon motivaatio 2 farkut jäävät menevättä kiinni...


Maistuiskos sulle?? :D
Kuoret täysjyväkauraa, välissä grillattu hälsans kök kasvispihvi, oman maan salaattia, kurkkua, suolakurkkua, valkosipuli kastiketta, ketsuppia ja tuoreita tomaatteja! Nam!