Viime viikko meni miten meni, herkutelle enemmän ja vähemmän. Onneksi painoa ei noussut kuin 100 g. Jotenkin hirmu väsynyt koko laihdutukseen ja kaikkeen muuhunkin, ei yhtään parantanut oloa, kun sain vanhoja ja isoksi jääneitä housuja myydä eteenpäin, housun ostajat tuumasi " voisit tuoda lisää näitä vaatteita mulle, voin ostaa kun ollaan niin samankokoisia", silloin pääsi hieman kyyneliä, en tiedä olenko oikeasti noin lihava kuin he ja näkeekö kaikki minut yhtä lihavana, vai valehteleeko oma peilini tai pääkoppani ja mikä ihme minua vaivaa, onko kaikkea aina verrattava johonkin ja tuleeko minusta muutoksen myötä millainen?? Tästä pääsin kuitenkin yli. Mutta eilen tuli viimeinen niitti...Olen eräällä nettikirppiksellä myynyt vaatteita, ja eräs tälläinen puolituttava laittoi viestiä kun oli huomannut minut tuolta ryhmästä "olisiko sulla mulle mitään myymistä, tarviisin housuja koosta 54-60, ja paitoja myös, ajattelin, että sulla vois olla kun samankokoisii ollaan". Tämän jälkeen sain hysteerisen itku kohtauksen, hetken kuluttua vastasin kuitenkin asiallisesti, että olen myynyt kaikki housut jotka ovat kokoa 50/52, yhdet 48 housut ovat myymättä, sillä mahdun nykyään 46 kokoon. Silloin taas itku alkoi ryöppyämään, näkeekö ihmiset mut tosiaan noin lihavana edelleen tai ennen? Tästä aiheesta on todella vaikeaa kirjoittaa, ja mua itkettää nytkin. Tämä oli ehkä viimeinen herätys siitä mitä en halua olla, enää koskaan. Ei millään pahalla näitä ihmisiä kohtaan, mutta nämä ovat minun ajatuksiani ja olen aika järkyttynyt juuri nyt.
Tämä päivä mennyt hyvin sd:n 5 viikon ohjelman mukaan, tätä olisi vielä pari viikkoa edessä, jonka jälkeen olen lomalla 2 viikkoa ja lähden matkalle. Matkan jälkeen alkaa sd extra ja sitä mennään seuraavat kuusi viikkoa, jonka jälkeen, jos olotila sallii, alkaa sd alusta.
Mä olen tullut nyt siihen pisteeseen, että treenien tulisi nousta teholtaan huomattavasti. Nykyään saan oikeasti alkaa tekemään työtä, että syke nousee 130 saatika sitten 160. Sykemittari viikko toisensa jälkeen pyytää nostamaan tehoja, kun ennen taas pyyti ottamaan iisimmin. Tässä se kunnon nousu varmaan huomataan. Tänään sitten päätin käydä uimassa, siellä tuli kauhottua 45 minuttia aika korkealla sykkeellä ja sitä ihmettelin kuinka nopeasti ja köykäisesti pääsin uimaan ja jaksoin hyvin. Siitä sitten kotiin syömään jälleen mun herkkuruokaa, färs bolognesea. Ruuan jälkeen taas tuo eilinen episodi alkoi leijumaan mun ajatuksissa ja siitä sisuuntuneena hyppäsin pyörän selkään, poljin kovimmalla vastuksella mäkistä maasto 40 minuutin ajan. Mittari ilmoittikin max. suorituskyvyn nousevan. Nyt sitten kevyttä iltapalaa rahkan muodossa ja huomenna on päivä uusi. Toivottavasti parempi sellainen. Nyt tarvittaisiin sitä kilokaupalla sitä ihanaa motivaatiota.
Kurjat kokemukset. :( Ei ihme, että itku tuli ja väsy. Valitettavasti me ihmiset niin herkästi vertailemme itseämme toisiin ja saatamme tahtomattammekin loukata typerillä sanavalinnoilla. En tosin halua yhtään puolustella sanojia, mutta voisiko olla niin, ettei sanoja(t) ymmärrä omaa kokoaan. Itse ainakin olen vasta jälkeenpäin tajunnut todellisuuden. Toki tiesin aina olevani iso, mutta vasta laihduttuani ymmärsin, että kuinka iso. Jotenkin sitä sokaistuu omalle koolleen, koska tottuu jossain määrin siihen olotilaan ja peilikuvaan, vaikka ei pitäisikään siitä.
VastaaPoistaHyvä, kun sait sanottua, että nykyinen kokosi on pienempi! Jospa sanoja ymmärsi siitä kehnot sanansa.
Olkoot huominen paljon parempi sinulle! Tsemppiä matkallesi ja hyvää mieltä syksyysi!
Kiitos Kaneli! :)
PoistaTätä mietinkin pitkään, veljeni ja äitini sanoivat heti, etten ole heidän kokoinen, mutta tietysti puolustavat ja piristävät minua! Mutta kyllä, monet ihmiset eivät tajua omaa kokoaan, en minäkään tosiaan ennen kuin aloitin projektini. Eräs kaverini vertaa itseään aina äitiini, että ovat samankokoisia vaikka todellisuus on aivan toista. Toisaalta tästä saa potkua mennä eteenpäin ja ne silmät aukeaa erilailla.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaPaljon kirotusvireitä, otan uusiksi siis. :)
PoistaNiinpä. Ja sitten on vielä sekin, että vaatteet päällä -koko ei aina vastaa totuutta. Itse nykyään usein törmään siihen, että moni luulee minulle mahtuvan jo normikokoiset vaatteet, vaikka todellisuus on toista, koska montakymmentä miinuskiloa on pitänyt huolen siitä, että höllyvää on jäänyt joka puolelle kehoa (kiinteytyminen ei tapahdu hetkessä) ja jota ei sitten voi survoa ihan mihin tahansa vaatteeseen. Itsekin välillä erehdyn luulemaan, että saisin jo enempi kivoja vaatteita päälle. Viimeksi sovitin urheiluvaatteita kokoa xl ja ei puhettakaan, että ne makkarankuoriretaleet olisivat mahtuneet minulle. Kyllä turhautti. Mutta toisaalta motivoi jatkamaan.
Me ihmiset olemme myös hyvin erimallisia kropiltamme, joten painovertailukaan ei ole kannattavaa. Parempi siis edetä omaan tahtiin, omalla polulla. Tsemppiä meille kaikille! :)
SÄ osaat pukea hyvin sanoiksi ne jota ajattelen :)
PoistaIhmiset kyllä näkevät itsensä pienenpänä kuin ovat ja varmasti siksi vertaavatkin itseään pienempiinsä. Myöskin pituus vaikuttaa hurjasti vaatekokoihin, ehkä he eivät hahmota kokoeroanne oikein pituuseron takia... Lisäksi toisten laihtumista ei aina huomaa, jollei asiaan oikein keskity. Olin tuntenut erään opiskelukaverini ihan ala-asteelta saakka ja hän oli lapsuutensa ajan pyöreä, jollei ihan rehellisen lihavakin. Jossain vaiheessa hän oli kuitenkin laihtunut, mutten ollut huomannut sitä yhtään! Se hetki, kun eräs uudempi tuttavuus mainitsi, että "onpa tuo laiha" oli niinkuin kangas olisi vedetty silmiltäni. Tajusin ihan sekunnissa, että hyvänen aika, toinen on muuttunut ylipainoisesta erittäin hoikaksi ja minä en ollut huomannut, vain koska oletin hänen olevan edelleen yhtä tukeva :D Mikä shokki!
VastaaPoistaMulla meni kanssa viikko ihan pyllylleen, mutta eiku uutta putkeen ja parempaa viikkoa tällä kertaa! :)
Ja tuttua on tuo koon väärin arviointi toiseenkin suuntaan mulle kans. Yks pomo sanoi kerran, että "kyllähän sulle varmasti löytyy sopivat työvaatteet, kun näitä on miesten XL-kokoon asti"... En ymmärrä miten vaikea oli huomata ero hoikan, mutta XL-kokoisen miestyökaverini ja mun hyllyvän olemukseni välillä. Mulle oli kyllä päivän selvää, että joudutaan tilaamaan isompia vaatteita. Ja moniko normaalipainoinen kaveri on ihan järkyttyneenä kysynyt, että "painatko sä yli 100kg?!". No tuota, olen 176 cm pitkä ja BMI oli pahimmillaan jotain 45 luokkaa. Että lähes 40 kg yli 100 kg olen painanut... On kai se hyvä, ettei näytä NIIN lihavalta, muttei mua kyllä voi laihaksikaan erehtyä luulemaan näillä nykyisillä 110 kilollani.
Älä masennu, oikeaan suuntaan olet menossa! Tsemppiä kutistumiseen :)
- Rita
Rita, toi on niin tuttua, ennen itsellänikin töissä tarjottiin miesten vaatteita! Ja miksi aina isommat työpuvut ( siis ihan naisten malliston) ovat hirveitä telttoja roukkuvat polviin asti.. tällä saralla olisi vielä paljon tehtäbää...Onnea sinunkin pudotuksesta! Tästä on suunta vain ylöspäin...
PoistaMinusta kilot kerääntyy todella eri tavalla eri ihmisillä, eikä pelkästä painosta voi sanoa oikein mitään. Minua harmittaa ihan suunnattomasti, että blogeissa näen ihmisiä, joiden bmi on sama kuin minulla, mutta minusta he näyttävät kymmeniä kiloja pienemmältä kuin minä! Olen kai jotenkin plösö! :D Muutenkin omaa ja toisten painoa on todella vaikea arvioida ja toisaalta, muutosta on vaikea nähdä. Nuo ihmiset varmasti edelleen muistavat sinut isompana ja siksi pyysivät isompia kokoja, ei siksi, että olisit edelleen yhtä iso. Mutta yritä käyttää tapahtunut motivaattorina! :)
VastaaPoistaIhania kommentteja teillä täällä! Juurikin näin mitä osa on sanonut, te osaatte pukea ne niin hyvin sanoiksi :) Tää varmasti tulee toimimaan hyvin motivaattorina, tietää mitä ei halua enää koskaan...
VastaaPoista