sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Nyt oikeasti jotain rotia..

Tää aika menee niin nopeaa? Viikot juoksee ja mä junnaan paikoillani. Nyt tähän touhuun on tultava loppu ja aloitettava oikeasti se kuuluisa "itsensä niskasta ottaminen". Tää touhu on ollut ihan järkyttävää. Tämäkin viikko on mennyt puputtaessa ja muka sillä optiolla, että mun mies on lomalla. Hei haloo, lomalla voi tehdä muutakin kuin puputtaa itsensä hengiltä. Onneksi ollaan kuitenkin liikuttu yhdessä. Päivittäin. Spinningiä, salia ja kotijumppaa. Tiedä häntä millainen olo olisi nyt, jos en edes olisi liikkunut yhtään. Kyllä tuon ruokavalion mahdin huomaa, viikko menty taas hiukan metsään ja mieli maassa. Heti kun vaihtaa terveelliseen mahdollisimman puhtaaseen ruokaa ja ajatus ja mieli kirkastuu. Nyt sitten kaivelin hyllystä lisä tsemppiä. Kirjat ja dvd:t ovat oiva apu juurikin tähän. Mä en kohta tiedä miten tai mitä tekisin, että saisin tämän homman taas kulkemaan. Nyt sitä sisua tyttö <3

Kaivoin mun äitin tavaroista vanhoja kunto plus lehden dvd:tä. Niissä ihan hyviä jumppia ja testejä kunnon testaamiseen. Kahvakuula tekniikka dvd vielä katsomatta...Ai niin, pitikin mennä siihen aiheeseen, että monet valittavat ettei kotona voi liikkua, ja varsinkaan niin, että laihtuisi ja PASKAT sanon minä. Tässä menneellä viikolla tein pari kotitreeniä ja tanssin bollywood tanssia youtuben avulla, puoli tuntia ja kaloreita paloi 200 mittarin mukaan, sykkeet sopivan tasaiset ja fiilis oli mukava. Kyllä nyt kaikki rohkeasti myös liikkumaan kotona, jos salit tai yleiset jumpat ei innosta..Kaikki lähtee sinusta itsestä. Kumpa tajuaisin tämän saman ruokavalion suhteen, Siis ruokahan ollut suht terveellistä, mutta sitten se kaikki muu siinä ympärillä... Karkkia ( ilman liivatetta, liivate karkkeja en ole syönyt yli vuoteen...) suklaata, leivoksia... huh, ällöttää edes ajatella.


Kirpparilla myydään usein näitä dvd:tä ihan muutamilla kymmenillä senteillä. Itsellä muutama tälläinen kunto plus dvd, unelmien keho, bootcamp peppu-reisi ja litteä vatsa ja vahva selkä muistaakseni. Onko kukaan teistä jumpannut näiden dvd:eiden tahtiin? Tai onko joku muu hyvä jumppa jota suoritat kotona?


Tätä Varpu Tavin kirjaa taisin hehkuttaa jo ensimmäisen kerran vuonna 2013... Edelleen toimiva ja hyvä, pistää ajattelemaan. Katsotaan, kunhan taas lukaisen tämän, voitaisiin laittaa kirja uuteen kotiin :)


Patrik Borgin kirjat ovat kuulemma hyviä ja pistää ajattelemaan, tämän kirjan olen löytänyt pari vuotta sitten kirpparilta eurolla. Olin vain unohtanut tämän, nyt pääsee kyllä iltalukemiseksi ehdottomasti. Riku Aallton tie tuloksiin on myös euron kirppislöytö jota en ole myöskään vielä lukenut. Pallollla piukaksi kirjan olen pihistänyt äitiltä lainaan. Jospa nyt vihdoin ja viimein saisi pallo kyytiä ;)


Tein tuossa ensi viikolle valmiiksi dieettisapuskat, ei tarvitse koko ajan olla hermoilemassa valmiin ruuan suhteen. Ensi viikko onkin todella kiireinen, työharjoittelussa olen maanantaista lauantaihin... Kyllä tämä tästä taasen. Mä aion pudottaa painoani vielä. Tänä vuonna. Alle 100 kiloon.

3 kommenttia:

  1. Mie eilen kaivelin kaapista joskus tilaamani zumba dvd:t ja kyllä siinä hiki tuli! Tehokasta? Kyllä!! Meiltä löytyy kotonta myös samsungin smart tv ja siinä löytyy appseista fitness ohjelma jossa tosi psljon erilaisia jumppa videoita. Ja netistähän löytyy se shape.fi jota kautta saa vajaalla kympillä kuussa ja sieltä löytyy vaikka minkä verran jumppia suomeksi :-)

    VastaaPoista
  2. Kyllä sillä kotijumpallaki todellaki saa hien pintaan! Toissapäivänä tuli tehtyä jumppaa kahvakuulalla, ja kännykkäsovelluksen avulla, ja kyllä tuli hiki! :)
    Laitoin sulle s-posti viestiä tuohon osotteeseen mikä näkyy tässä sinun blogin sivulla :)

    t. Christina

    VastaaPoista
  3. Minäkin viime syksynä jumppasin youtuben tahtiin. Vielä kun löytäisi jumppia tälle nivelrikkoisella polvelle. Nyt jätän vaan hypyt yms. pois, mutta olisi kiva saada just mulle sopiva jumppa jostain.

    VastaaPoista