tiistai 27. tammikuuta 2015

Leivinuunin tuotoksia

Heipsan! :) Täällä taas. Tuntuu viikot kiireiseltä, vaikka tosiasiassa mulla on reilusti aikaa, 2-3 päivänä viikossa työharjoittelua ja loppuina ei erikoista, kuitenkin aina löytyy mukamas jotain, ennen bloggaamista. Blaah, tänäänkin lunta satanut useita senttejä ja ulkona on tullut viihdyttyä lumilapion ja kolan kanssa useampi tunti. Tässäpä kuitenkin pari oivallista reseptiä vaikkapa sinne  leivinuuniin :)

Ohrainen linssipata 2 annosta

100 g vihreitä linssejä (kuiva paino)
2 porkkanaa
2 isoa tomaattia
pala keltaista paprikaa
1 iso sipuli
3 kpl valkosipulin kynsi
60 g ohrasuurimoita (kuiva paino)
1 tl herbamare yrttisuolaa
puoli tl mietoa chiliä
5 dl vettä

Pilko kasvikset sopivan kokoisiksi paloiksi, mittaa loput ainekset vuokaan. Lisää 5 dl vettä + mausteet padan sekaan ja hauduta uunissa n. tunnin verran. Nauti salaatin kera.




Punajuuripaistos 3 annosta

1 prk rainbow sokeroimattomia punajuuria
1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
200 g 3 % feta
200 g raejuusto ( käytin kesoa)
hermare yrttisuolaa ripaus
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä

Raasta punajuuri ja sipulit. Sekoita kaikki ainekset ja anna paistua uunissa n. 40 minuuttia. Halutessasi voit lisätä pinnalle juustoraastetta. Tarjoile esimerkiksi real leivän kera.


Mitähän sitä ruuaksi kehittelisi seuraavan kerran? :) Nämä maistuiva hyvin kyllä, ja hyvin kevyttä ruokaa vielä kaiken lisäksi..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti