perjantai 6. helmikuuta 2015

Herkullinen vegaaninen kaalilaatikko

Tässä tämän ihan kevyen vegaanisen herkkuruuan resepti, olkaas hyvät :)

Tästä satsista tulee neljä annosta suurinpiirtein. Kuvaa en kerennyt ottaa, teki sen verran nopeasti kauppansa :D

Tarvitset:

n. 1 kilo kaalia
2 sipulia
2 porkkanaa
1 dl ohrasuurimoita
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 ½ dl soijarouhe
( 2 dl vettä turvottamiseen, voit maustaa veden yrttisuolalla)

2 tl paprikajauhe
½ tl jauhettua mustapippuria
ripaus yrttisuolaa
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl siirappia

Keitä ohraryynit ohjeen mukaan kasvisliemi kuution kera. Vettä saa jäädä ryynien pohjalle, antaa sopivasti mehukkuutta laatikkoon.Turvota soijarouhe yrttisuolalla maustetussa vedessä sillä välin kun pilkot kasvikset. Kuullota sipulit paprikajauheen ja mustapippurin kera öljyssä, lisää sekaan turvotettu soijarouhe. Paistele hetki ja lisää sekaan porkkanat ja kaalisuikaleet. Anna muhia pannussa kunnes kaalit ovat pehmenneet( n. 20-30 minuuttia). Voitele vuoka kevyesti öljyllä ja siirrä sekaan kaalisoija silppu ja ohraryynit. Sekoita seos, kaada päälle n. 3 rkl siirappia ja paista 175 asteisessa uunissa ainakin 45 minuuttia. Nauti puolukoiden kera :)




3 kommenttia:

  1. Täytyykin tehdä taas pitkästä aikaa kaalilaatikkoa. Kiva että sulla on myös vegaanisia reseptejä! On kiva löytää ideoita omaan ruoanlaittoon :) Itse oon laihduttava vegaani ja mun blogista löytyy myös kevyitä ja täyttäviä reseptejä jos haluat tsekata http://hiilarihamsterinblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Käyn heti tutustumassa sinun blogiin, kiva kuulla muidenkin kasvissyöjien laihdutuksesta :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa tosi hyvältä! Pitää joskus kokeilla. (Koska minäkin olen vegaani ja tekemässä ruokaremonttia.)

    VastaaPoista