tiistai 14. toukokuuta 2013

Uuteen nousuun.

Eilen väsytti ja kirjoitinkin uupumuksesta. Eilen kuitenkin päätin, että tämä ei lannista minua vaan lähden liikkeelle, vaikka ottaa koville niin silti. Eilen lähdin kurssin jälkeen lenkille, tunti siinä vierähti ja hiki virtasi hulluna vaikka kevyesti koitin treenaamisen ottaa, täällä maalla kun asun, heti jos pihasta lähden tulee vastaan mäkiä, mäkiä ja vielä kerran mäkiä, eli ei siis paras mahdollinen huonokuntoiselle, toisaalta taas hapenotto kyky ja kunto kehittyy hyvin mäessä (kynnys on korkeampi lähteä kuitenkin on kun huono kunto ja liikaa massaa ympärillä.). Tänään tulin iltaan kurssille, sitä ennen kävin kävelemässä lähes tulkoon rauhallisen lenkin 50 minuuttia, hiki tuli, mutta fiilis oli voittajan!

Joskus vielä haaveilen, että olisin niin aktiivinen ja kävisin aamulenkillä ennen töihin lähtöä. Joskus vielä ;)


2 kommenttia: