keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Mikä ajaa minut mässäilemään?

Moikka! Viikko jo puolessa välissä ja tänne kuuluu hyvää. Maanantai alkoi mukavasti kuntosalilla ja infrapunasaunalla ja illasta oli luvassa pilatesta. Eilen kävin vesijuoksemassa kevyesti 35 minuuttia, ja tänään kävin kuntosalilla. Huomiselle olen varannut kevyen selkä-vatsa jumpan ja perjantaina aion huilata. Lauantaina on taas vuorossa pt ryhmä tapaaminen ja siellä on luvassa tanssia ja bodycombattia. Sunnuntaina on kevyt tanssitunti, näin Laardin viikko sujuu.

Eilen sitten aamusta olin jo ahdistunut, tunne johtui tämän hetkisestä tilanteestani, ei löydy työtä ja kaikki koulutukset joihin hakeudun joko lopettaa tai sitten siinä käy niin, että työkkäri ei päästä näille aloille. Tää on ollut todella ahdistavaa, eilen selasin työpaikkoja läpi netistä ja tuli todella turhautunut olo. No mitä tein? Otin kaapista kourallisen sipsejä (jotka jäivät sinne viime herkuttelu kerrasta jemmaan kun ei maistunutkaan) ja nassutin ne napaani. Onneksi kesken mättämisen alkoin miettiä, että hetkinen, mitäs tässä nyt tapahtuu??? Lopetin ja tiedustelin asiaa itseltäni. Tein tämän täysin tajuamatta että syön ja puputan. Näin olen aina reagoinut, syön ja mässytän iloon/suruun. Nyt oli helpompaa päsätä ylitse kun tajusi tämän asian, enkä jäänyt enää murehtimaan, en työjuttuja enkä repsahdustakaan. Ajatus vaan positiiviseen päin ja uskoa, että tänä vuonna minua onnistaa työ/opiskelu juttujen kanssa.

kuva netistä


Eilen olin kylässä vanhemmillani illasta, ja kun olin lähdössä kotiinpäin, kaaduin heidän raput alas ja nyt on sääri ihan mustana ja kosketusarkana. Onneksi tänään oli salilla yläkropan vuoro, joten jalka ei haitannut siellä oloa.

Tämä viikko mennään vielä suhkot kevyenä liikunnan suhteen ja ruokaa on hyvin, mutta ensi viikolla liikuntatahti kiristyy. Mukaan tulee taas kahvakuulaa ja raskaampia tunteja. Sen jälkeinen viikko onkin raskas viikko, jolloin liikutaan niin paljon kuin ikinä jaksaa. Hui jännittää :D

Nyt lähden tuolle asuinkumppanille tekemään sitruunakanaa, ja itse keittelen munat valmiiksi huomiselle. Itsellä illemmalla lautaselta löytyy linssisoppaa.

kuva netistä

Ja loppuun päivän tunnusbiisi joka tsemppaa mua paljon jos meinaa tehdä mieli luovuttaa!



"Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä
Jippikayjeijei-hei sä tsiigaat voittajaa
Tää on oikeille voittajille
Oman elämänsä sankareille
Voitontahdon silmistä näät
Tahdonvoimaa täynnä pää
Tää on rakkautta hulluutta draivii
Melkein kaiken ton se vaatii
Myös kyyneleitä, verta ja hikee
Joskus vannomista herran nimeen
Tää on niille jotka antaa kaiken
Rocky Balboa Eye of the Tiger
Jotka tekee enemmän kuin lupaa
Vaikka tulis välil lunta tupaan
Ei voi kelaa et se tulee noin vaan
Pitää olla valmis uhrautumaan
Vaikka hopeetkin jaetaan
Vain voittajat muistetaan

Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä
Jippikayjeijei-hei sä tsiigaat voittajaa
Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä
Jippikayjeijei-hei sä tsiigaat voittajaa

Tää on pukuhuonetsemppauskamaa
Niille jotka löytää petrausvaraa
Niille joilla maistuu veri suussa
Vaikka mennään vasta tammikuussa
Tää on rakkautta hulluutta draivii
Siinä kaikki mitä voittaakseen tarvii
Myös kyyneleitä, verta ja hikee
Joskus vannomista herran nimeen

Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä
Jippikayjeijei-hei sä tsiigaat voittajaa
Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä
Jippikayjeijei-hei sä tsiigaat voittajaa-aa-aa-aaah"



4 kommenttia:

  1. Tsemppiä tavoitteeseen! Kova työ palkitaan kyllä :))

    VastaaPoista
  2. Hyvä että sait ahmimisen loppumaan! Itellä on vähän sama reagoimistapa asioihin ja olen siitä yrittäny päästä pois. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Minä olen ihan samanlainen tunnesyöppö ja se on kyllä aika ärsyttävää. Ja kun sitä ei edes huomaa napostelevansa.
    Ja hieno homma, että tiedostit ja huomasit tilanteen :)

    Minä olen aiemmin pudottanut painoa sillä menttaliteetillä, että tiukka kuri ja täysi kieltäytyminen ja ankara rangaistus repsahduksista - huonoin tuloksin. Paino kyllä tippui ensin vaikka ja kuinka hienosti. Sitten kuuri loppui ja paino lähti hiipimään takaisin.
    Raskauden myötä aiempi huippulukema ylittyi yli 5 kilolla ja sieltä sitä nyt ollaan tulossa alaspäin.
    Aiemman ajattelutavan mukaan minä repsahdin tänään, kun söin ohimennen monta dumle-karkkia ja snickersin.
    Uuden ajattelutavan mukaan herkuttelin. Ja se on sallittua eikä se haittaa, kunhan siitä ei tule tapa.
    Tärkeintä on, että pitkässä juoksussa tulosta tulee :) Ja siltä sinunkin urakkasi näyttää, että olet maltillisesti ja hyvin tuloksin pudotellut painoa !

    Jään seuraamaan taivaltasi ja jos kiinnostaa minun urakkani, niin minut löytää blogista varmastihidasta.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Mullakin käy monesti niin, että kaivan jonkun pullan pakastimesta ja puolessavälissä vasta tajuan mitä olen tekemässä. Mässytän itse pahiten silloin kun olen väsynyt, ja kahden pienen äitinähän olen sitä koko ajan. No ei vaan, pääasiassa sitä tulee olemaan kurissa. Mä olen kyllä hyvä esimerkki siitä, kuinka hitaasti paino tippuu eli 1.5 vuodessa ei ollenkaan:/

    VastaaPoista