keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Hemmottelua

Eilinen oli paras päivä pitkään aikaan. Kroppa väsynyt ja kaipasi juurikin tälläistä rentoutusta. Ensin aamu alkoi pitkällä hieronnalla, niska-hartia seutu oli kyllä sen verran jumissa, että uusinta-aikaa ensi viikolle on. Tämän jälkeen suuntasin hiukan ostoksille, löydin ihanat uudet farkut Kapphallista, minulle mahtui koko 46!!! Vähän liekeissä kyllä siitä :) Rossossa kävimme myös herkuttelemassa, ja tilasin seurueeni kanssa erilaiset pizzat, minä tilasin kasvispitsan jossa täytteenä paahdettuja maustetomaatteja, grillattua paprikaa, artisokan sydämiä, oliivejä ja rucolaa. Toinen pizza oli magherita, eli juustopizza tomaatilla, pestolla ja rucolalla. Tehtiin sitten niin, että puolitettiin pizza ja molemmat pääsivät maistelemaan molempia pizzoja. Kyllä tällä kertaa voiton vei tuo kasvispitsa. Pohjat olivat maukkaita ruispohjia. Paino tippui tuon reissun jälkeen seuraavana päivänä puoli kiloa.. olisikohan nesteet lähtenyt liikenteeseen hieronnasta? Ainakin pissatti koko illan mahdottomasti :D

Tänään ei ollutkaan enää niin mukavaa, aamusta nimittäin hammaslääkäri. Tänään ollut pakollinen paastopäivä, kun leuka niin kipeänä. Tämä viikko on nyt raskas viikkoa, ja lauantaina tulee pieni herkku päivä myöskin. Ensi viikolla kevyt viikko jälleen... Tällä tavoin kun olen rytmittänyt viikot, ei pääse kroppa väsymään liikaa. Huomenna mulla on 2 x spinning tunti, toinen aamulla ja toinen illalla. Jaiks :D

Lauantaina suunnittelimme pitävämme mieheni kanssa tankkaus/herkuttelu illan. Nyt mietitään kuumeisesti, mitä ihanaa ruokaa sitä tekisi silloin? Ehdotuksia? 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti