lauantai 31. toukokuuta 2014

paino putoaa, virallisesti - 20 kiloa rikki

Heippa, tässä taas pikaista päivitystä ennen iltavuoron alkua. Mun paino putoaa nyt hyvällä tahdilla mielestäni. Tänä aamuna päästiin virallistesti todistamaan lukua 109,8 kiloa. Eli virallesisti - 20 kiloa on mennyt rikki. Oikeastihan tuo luku on suurempi, mutta en uskaltanut ihan projektin alkuvaiheessa edes käydä vaa'alla. Tää antaa kyllä hurjasti tsemppiä jatkaa eteenpäin. Enää 900 grammaa vaikeaan lihavuuteen. JEEE en sitten ole enää sairaalloisen lihava :)

Eilen kävin vaate ostoksilla. Sukkia,rintaliivejä, puseroita, uikkarit... Tuntuu, että kohta menee koko vaatekaappi uusiksi. Onhan se ostelu mukavaa, mutta olen yrittänyt, että ostelisin mahdollisimman vähän, sitten vasta lähempänä tavoitetta. Kesä vaatteista mulla oli pulaa. Viime kesäiset isoa ja väriltään mustia! Eilen lähti paljon värejä matkaan kaupasta. Uikkareita en viitsinyt vielä ostaa, ne käy kuitenkin isoksi ennen syksyistä kreikan matkaa. Bikinit aioin kyllä siellä vetää päällenni, luonnonsuojelijoista huolimatta :D

Tää lähtee nyt keittelemään perunat, syömään ennen iltavuoroa ja pyöräilemään kohti työpaikkaa. Keli näyttää nyt ihan hyvältä siihen hommaan. Mulla tulee 6 kilometriä suuntaansa. Ei kuulosta paljolta, mutta todella rankka reissu, ylämäkiä ihan kamalasti ja hiekkatietä kaiken lisäksi. Saapahan sydän töitä ;)


Miten muiden viikonloppu lähtee käyntiin? Onko muita vuorotyöläisiä ruudun takana?




kuvat google kuvahausta.


tiistai 27. toukokuuta 2014

Ruokatehdas

Sunnuntaina minulla oli käynnissä oikein ruokatehdas, tuleva viikko on niin hankala vuorojen osalta, että parempi oli tehdä ruuat valmiiksi muutamaksi päiväksi. Samalla kokkailin miehellekkin ruuat, keittelin soijapapuja sekä kikherneitä pakastimeen valmiiksi annospaloiksi. Helppoa ja nopeaa, pakastimesta vain pannulle ja mausteet perään. Keitän yleensä ison satsin kerralla, kun niitä meneekin aikasta paljon. Minusta omat liottamat ja keittämät pavut ovat parempia kuin kaupan valmiit ( ja huomattavan paljon edullisempiakin).

Ruokatehtaassa tehtiin kaalipataa varhaiskaalista, tomaattista soijapapu spaghettivuokaa ( italian pata ), makaroonia ja soijarouhetta ja salaattia. Tässä teille reseptit kaalipadasta ja italian padasta soijapavuilla.

Kaalipata 4 annosta
1 varhaiskaali
1 iso sipuli
2 porkkanaa
100 g vihreitä linssejä
80 g soijapapu rouhe
Herbamare yrttisuolaa, paprikajauhetta,jauhelimaustetta
Oliiviöljyä paistamiseen

Pilko kaali suikaleiksi ja laita kiehumaan pieneen määrään vettä, lisää sekaan herbamare yrttisuolaa ( voit myös käyttää kasvisliemi kuutioita). Anna kiehua hiljalleen n. 5- 10 minuuttia, kunnes kaali on hiukan pehminnyt. 

Kuullota sipulia ja porkkana silppua öljyssä hetki. Lisää sekaan turvotetut linssit ja soijapapu rouhe ja mausta yrttisuolalla, jauheliha mausteella ja paprikalla.

Valuta keitetyistä kaaleista liemi pois.Ota kuitenkin liemi talteen erilliseen astiaan. Heitä kaalit isoon uuninkestävään vuokaan/pataan. Lisää pannulta kasvisseos. Sekoita tasaiseksi ja lisää tarvittaessa kaalin keitin lientä. Itse lisäsin reippaasti lientä ja annoin hautua uunissa reilun aikaa, kunnes linssit olivat varmasti kypsiä ja pintaan tullut väriä ( n. 40 minuuttia 200 astetta). Nauti sellaisenaan, tai ripauksella stevia ketsuppia.





Italian pata soijapavuilla

2 annosta

80 g tummaa minispaghettia
1 purkki luomutomaattimurskaa
2 tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
pala palsternakkaa
pieni porkkana
Oliiviöljyä paistamiseen
200 g soijapapuja
soijakastiketta, suolaa, paprikajauhetta, mustapippuria ja kasvisliemi jauhetta, ripaus mietoa chiliä

Keitä spaghetti osittain kypsäksi. Kuullota sipulit oliiviöljyssä, lisää sekaan soijapavut ja porkkanat sekä palsternakka. Porkkanan ollessa lähes kypsää, lisää sekaan tomaatti kuutiot ja tomaattimurska. Anna porista kunnes porkkanat ovat varmasti kypsiä. Mausta. Heitä kastike spaghetin kanssa sekaisin ja kypsennä uunissa n. 30 minuuttia kunnes pinta on saanut väriä. 

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Paljon asiaa

Heippa! Täällä jälleen. Mulla on ollut viimeisen kuukauden aikana tosi kova menoa ja kiire joka suuntaan. Kerroinkin jo viimeksi, että pääsykokeisiin menen ja sain töitäkin. Nyt sitten sieltä tuli päätös, että olen saanut opiskelu paikan. Kiva sinäänsä, mutta joku outo tunne mua kalvaa, ja taas ajattelen, että jos tämäkään ala ei ole mua varten tai luulen, että on, mutta löytyykö töitä? Edessä on melko varmasti oman yrityksen ( toiminimi) perustaminen ja sitä kautta sitten itsensä työllistyminen. Jännittää, onko musta yrittäjäksi? Entä jos epäonnistun? Tiedän, että ajattelua pitäisi muuttaa ja onneksi perhe on ollut niin kannustava.

Töitä teen paljon tällä hetkellä, ihan täyttä vuoroa. Ihan mukavaa on ollut ja hieman harjoittelua, miten saan ruokailut ja liikunnat natsaamaan. En ole kahteen viikkoon käynyt kunnolla salilla. Mulla on tullut sinne jotenkin motivaatio puute, meillä on lähes sama ohjelma ollut tammikuusta lähtien. Olen kaivellut viime kesäiset superdieetin saliohjeet esille ja niillä meinasin lähteä uutta potkua hakemaan salilta. Ryhmäliikunnassa olen käynyt; spinningiä, zumbaa, vatsa-pakara jumppaa... sekä olen pyöräillyt tässä kuluvan viikon aikana n. 40 km. Vielä enemmän pyöräilisin, mutta mun satula on niin karsea, että mulla tulee häpyluun alue ihan hirveän kipeäksi. Mies onneksi luvannut, että vaihdetaan satuloita päikseen :)

Kuvia mulla on kertynyt ihan kamalasti kameraan tätä blogia varten. Lisäilen niitä pikkuhiljaa muihinkin postauksiin.



Laihtuminen on ollut aika hidasta, tai suunnilleen sellaista puolta kiloo viikossa. Ihan sinällään hyvä tulos, mutta tähtään alle 101 kiloon ennen syksyn rodoksen matkaa. Joten ruuan laitto on alkanut tökkiä ihan hirveästi?? Ennen rakastin ruuan laittoa. Nykyään teenkin isot satsit valmiiksi, ei ole ainakaan tekosyytä, ettei ruokaa ole ollut valmiina. Muutama repsahdus on sattunut, ja tankkaus päivät venyneet 2 päivään, mutta nyt on aika ottaa taas ryhtiliike ja laittaa läski tirisemään :D

Eilen kävin treenikavereiden( mulla on nykyään jopa sellaisia muutamia) vetämässä kahvakuulatreenin ulkosalla, ihanassa auringon paisteessa. Hiki lenti kyllä ihan eritavalla kuin peruskahvakuula tunnilla. Treeniin kuului kyykkyä, heittohauista, etuheilautusta, haloa, rinnallevetoa ja välissä nostettiin sykkeitä juoksulenkillä.  Mukavaa kaikin puolin, lopuksi saunaan ja uimaan. Vesi oli niin lämmintä, että hyvin tarkeni uida pidempääkin lenkkiä :)

Tuossa sivupalkissa kysely, jos annatte äänen olisin hyvin kiittollinen :)





Kuvat on otettu pari viikkoa sitten, kävin tekemässä mukavan( lue hikisen ja raskaan) mäkitreenin, eli mahdollisimman pitkä ylämäki ja runsaasti juomista. Kyllä olin kuollut, mutta maisemat olivat mielettömän. Tämä mäki oli varmaan yli kilometrin pitkä, ellei enemmänkin, loivaa pitkää nousua, teki kyllä hyvää pakaroille ;)




lauantai 17. toukokuuta 2014

torstai 15. toukokuuta 2014

touhukas päivä

Heippa! Täällä on ollut touhukas päivä. Aamu alkoi perinteisellä puuro raejuusto sekoituksella. Aamupalan jälkeen koirat pihalle ja hakemaan tuoreita munia ja muonittamaan kanat. Siitä sitten 50 minuutin mittaiselle lenkille, keli oli mitä mahtavin ja hiki tuli ja lämmin auringon paiste toi oman lisänsä. Tässä vähän kuvia lenkin varrelta, eikö ookkin landella kaunista?  ;)





Ruuaksi valmistin linssipastaa ja valmistelin ja punnitsin valmiiksi töihin aamiais tarpeita. Kauppareissulla tuli haettua isot pussit vihanneksia kaappiin. Huomenna mulla on nimittäin pääsykokeet ja vähän meinaa jännittää... siitä suoraan iltavuoroon ja lauantaina heti aamuvuoroon. Nyt mulla on siis alkaneet työt ja tuonne elo-syyskuulle pitäisi painaa menemään.  Kynnet nakersin jännityksestä :D mikä olisikaan ollut parempi tapa purkaa jännitystä kuin pyöräreissu? Tuli ensimmäistä kertaa tänä vuonna pyöräiltyä oikealla pyörällä ihan ulkosalla eikä spinningissä sisätiloissa.  Pyöräilin 20 kilometriä ja hyvin jaksoin. Huomattavasti kevyempää oli polkeminen kuin vuosi sitten ;)



Nyt hetkeksi peliä seuraamaan ja sitten huilaamaan ja jännittämään huomista...


tiistai 13. toukokuuta 2014

hymy huulilla :)

Joskus pienet asiat saavat hymyn huulille, kuten tämä lappu kauppakeskuksen vessassa. Ihania piristäviä ylläreitä! :)


maanantai 12. toukokuuta 2014

Muutos kuvia

Tässä muutoskuvia minun matkan varrelta. Onhan siellä jotain tapahtunut, ainakin huomaa, että ryhti on parantunut kovasti. Tästä lähtien käsken kuvaajan ottaa juurikin samantyyppiset kuvat, koska nämä kuvat on otettu ihan erilaisista kuvakulmista. Tehtävää on vielä paljon, mutta tämä on jo hyvä suunta eteenpäin.




sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kuulumiset viime viikoilta

Heippa piiitkästä aikaa. Tää pari viikkoa on mennyt todella nopeaan tahtiin, tuntuu, että ei oo ollu aikaa tehdä mitään. Mihin mun aikani sitten on mennyt? Olen sisustellut kotia, rakennettu taloa, liikuttu, tehty ruokia, aloiteltu uudessa työpaikassa ja luettu hieman pääsy kokeisiin. Perjantaina mulla on pääsy kokeet, huh! Alkuvuodesta oli vielä kamala stressi päällä, että miten mun elämä tulee järjestymään. Yhtäkkiä sitten kaikki palaset loksahtelee jollain tapaa paikalleen. Sain töitä ainakin syksyyn asti. Toivottavasti saan vielä opiskelu paikankin, niin tiedän missä jatkan töitten jälkeen. Varasimme 2 viikon ulkomaan matkan, rodokselle Ialyssokseen. JEEEEEE mä oon niin onnessani! :)

Paino myöskin on pudonnut hyvin. VHH dieetti on tuottanut tulosta, paino putoaa hyvin, mutta onhan sillä sitten haittapuolensakin... En jaksa liikkua kovin ahkerasti ja sali motivaatio on kadonnut. Minusta meidän pt:n tekemä saliohjelma on tylsä ja lähes samaa ohjelmaa on menty kohta jo 5 kk. Kaivelin esille viime kesän superdieetin sali ohjelmat ja niillä aloitan tekemään ensiviikon alussa. Saas nähdä, onko kunto muuttunut vajaassa vuodessa ja ovatko yhtä tappo treenit kuten aiemmin. Viime kesänä vedin kierroksia 2-3 ja olin joka kerta puolikuollut treenien jälkeen. Innolla kuitenkin odotan ensiviikkoa ja uusia haasteita :)

Kävin kokeilemassa minulle ihan uutta treeniä. HIT- tuntia ( high intensity training) joka koostui lyhyestä alkulämmittelystä, n. 20-25 minuuttia kovaa treeniä ja lepoa välissä. Tämä tehoharjoittelu polttaa hyvin rasvaa. Ensin aloitimme lämmittelyn viivajuoksulla, ja siinä vaiheessa minusta tuntui, että taju lähtee kun sykkeet kävivät taivaissa jo vasta lämmittely kierroksella. Siitä jatkoimme perus liikkeisiin jota teimme 20-30 sec täysillä ja saman verran lepoa päälle. Kova, hikinen ja mielettömän ihana tunti. Lähden toistekkin!!! Tunnin lopuksi jäin 30 minuutin venyttely tunnille. Kyllä seuraavana päivänä tiesi punnertaneensa ;)

Nyt meni sitten virallisesti pt valmennuksessa ( ottavat painon päivällä, joten siellä ihan eri luvut, kuin aamupaino omalla vaa'alla) pudotettu 10 kiloa. Jes! Kyllä antaa tsemppiä jatkaa eteenpäin, en ihan tiedä voiko se mun tavoite -20 kiloa lähteä 12.7 mennessä, mutta sinne pyritään. Mun kroppa on lähtenyt heräilemään vasta nyt ja tuntuukin ihan epäreilulta, kun muut valmennusryhmässä syövät leipää ja kunnon kalorimääriä ja silti pudottavat isompia määriä kuin minä, vaikka jotkut ovat pienempiä kuin minä. Kerroin sitten pt:lle tämän ärsytyksen aiheen. Epäili, että lukuisat mun aikaisemmat dieetit ja varsinkin paskat pussikeitto kuurit, ovat sekoittaneet mun elimistöä ihan kunnolla. Kyllähän sen tietää, että jos saat 500 kaloria päivässä, että lähteekö ne pelkästä läskistä. No EI!! Ne vie lihasta ja takaisin lihottuaan kerää rasvaa mielettömän vaaran. Aikoinaan oeln ollut todella typärä näiden nutrauksien ja muiden pussikeittojen kera.

Eilen mulla oli tankkaus päivä ja söimme mielettömän hyvää pizzaa, herkkuja ja kaikkea muuta. Että osasikin sen jälkeen olla huono olo. Tänään se sama jatkui äitien päivän merkeissä ja nyt on koko ajan turvonnut ja oksettava olo. Huomenna taas sorvin ääreen ja terveellisten ruokien pariin. Nyt olen tarmoa täynnä!! :)


lauantai 10. toukokuuta 2014

ihana lauantai

Tää on nyt tälläinen pikainen päivitys,  paljon tapahtunut tässä viikon sisään ja niistä kerron teille huomenissa lisää :) täällä aletaan viettämään tankkaus päivää jääkiekon ja euroviisujen seurassa. Palataan pian!


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Vihdoin! Arvonnan voittaja selvillä myös :)

Heippa piiiiitkästä aikaa, mulla oli niin kiireinen viikko, että nyt vasta kerennyt postausta tekemään. Vieläkin on paljon tekemistä ja varsinkin paljon postauksia jonossa kunhan saan aikaiseksi kirjoittaa. Tää viikko on mennyt kevyen liikunnan parissa, kotia laitellen, kyläillen ja hieman töitä tehden. Nyt hellalla porisee tomaattikeitto ja vitamiini tilaus pitäisi tehdä. Mies suoritti arvonnan periteisellä lappu hattuun ja sieltä nosto menetelmällä. Kiitos kaikille osanottajille, ihania reseptejä olitte jakaneet, testaan kyllä kaikkia noita reseptejä kunhan ehdin. Pitimmittä puheitta arvonnan voittajiin:

Yllätys kosmetiikka paketti lähtee: Antzku B:lle ( otatko yhteyttä sähköpostiini laardisulaa@gmail.com)

Litteä vatsa kirja lähtee: Anonyymi ( Marikaniit laitoin sähköpostia sinulle)

ONNEA VOITTAJILLE! :)

kuva google kuvahausta