sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

sateinen sunnuntai

Tällä suunnalla sataa kamalasti vettä ja todella harmaata ja jotenkin synkkää.  Tälläisenä päivänä olisi parasta ottaa sohvan mutkaan viltti, laittaa leffa pyörimään ja mässätä hulluna kaikkea herkkuja suolaisesta makeaan. Niin ei enää tässä talossa toimita, ainakaan kovin usein. Silloin on hyvä keksiä itselleen tekemistä. Laittelen ruokia ensi viikoksi valmiiksi, suunnittelen treeni päiväkirjaa ja illemmalla lähden tanssimaan itämaista ttanssia sekä kuntosalille. Eiköhän siinä jo tarpeeksi tälle päivälle. Miten te siellä vietätte sade päivää?  Visusti sisällä vai rohkenetteko ulos?  :)

Eilen mulla oli pt tapaaminen. Kahden edellisen plussa viikon jälkeen oli mukava parin kilonpudotus vaa, alla. Nyt pistettiin sitten vauhtia tähän putoamiseen ja ruukattiin ruokavalio uusiksi. Muutama viikko mennään vähillä hiilareilla. Parin viikon päästä on oonneksi jo kuitenkin tankkaus päivä.... pääsiäisen saadaan jotain spesiaalia,  mitä lienee onkaan sitä jännityksellä odottelen ;)

Olen siis pt valmennuksessa ryhmässä. Osa meidän ryhmäläisistä on pudottanut jo yli 15 kiloa, ihan mieletöntä!!!! Kumpa itselläkin lähtisi nyt putoamaan....

Pitääkö muuten moni teistä treeni päiväkirjaa?  Olen kuullut että se motivoisi salilla enemmän joten kokeillaan...




8 kommenttia:

  1. Mä pidän treenipäiväkirjaa! Ihan vaan seuratakseni tuloksia ja saan tehtyä uusia treeniohjelmia sinne, hih! Motivoi kummasti, hyvää sunnuntaita sullekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa ajattelin, että näkee paremmin sitten kehittymisen ja sitä kautta motivoi enemmän :)

      Poista
  2. Mä kirjaan tänne blogiin mun treenit. En erillistä päiväkirjaa pidä. Olisi kyllä kiva pitää joku kunnon vihko, mihin kirjaisi myös painot ja toistot mutta toisaalta muistan ne melkein ulkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiin on kyllä hyvä kirjata, ei ainakaan unohdu :)

      Poista
  3. Mulla on ollut treenivihko käytössä tooooosi kauan. :-) On jo kerääntynyt kaikenlaisia vihkoja vaikka kuinka monta. Tärkeintä mulle treenipäiväkirjassa on, että näkee tarkkaan ohjelman, jonka on tehnyt ja millaisilla painoilla sekä onko tapahtunut kehitystä. Laitan treenipäiväkirjaan myös ylös mm. aerobiset, paljon painan (käyn salilla vaa'alla) sekä nuoli ylös tai alas merkin tai viivan liikkeen jälkeen, että miten liike on sujunut. Tietää sitten seuraavalla kerralla, että kannattaisko jo vähän nostaa painomääriä isommiksi jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, tuo nuoli juttuolikin hyvä vinkki meikäläisen treenivihkoon! :)

      Poista
  4. Mä kävin eilen lenkillä ku vaan tihutti. Oli ihanan hapelas ilma lenkkeilylle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti riitti happea! Kumpa itsekkin saisi ittensä lenkille! :)

      Poista