perjantai 31. tammikuuta 2014

Välipalan tärkeydestä

Ennen aina mietin, että välipalat ovat vain lapsia ja vanhuksia varten ja ne ovat täydin hyödyttömiä. Nyt kyllä tämän elämäntapa muutoksen myötä, voin sydämestäni kertoa, että olen ollut väärässä. Pikkuinen välipala joka sisältää sopivasti proteiinejä(rahkaa, kananmunaa), hyviä rasvoja ( avocado, pähkinät, siemenet) sekä hyviä hiilihydraatteja ( hedelmät, marjat, täysjyväleivät) saa  taas jaksamaan paremmin sinne pidemmälle päivään, eikä tule sitten kerralla vedettyä isoa satsia naamaan esimerkiksi päivällisellä.

Nykyään mun välipala koostuu real leivästä, juustosta, raejuustosta/kananmunan valkuaisesta, levitteestä, vihanneksista ja hedelmästä. Paljon syötävää, mutta huomaan kuitenkin, että alkaa olemaan jo pikkuhiljaa nälkä seuraavalle aterialle. Aineenvaihdunta on siis käynnistynyt ;)



Tänään hyppäsin aamusta vaa'alla ja se näytti 120.2, eli alaspäin mennään. Jotenkin mua on kuitenkin jäänyt häritsemään se, että sain jo kerran painon tuonne 115.9 kg, mutta joulun aikaan tuli sitten nää läskit päälle, ja jotenkin kuvittelin, että ne on ollut vaan nestettä yms, mutta ei se voi olla niin, koska niiden pudottaminen kestää näin kauan. Nyt mennään kuitenkin alaspäin hötkyilemättä. Hiljaa hyvä tulee ;)

Eilen kävin katsomassa elokuvan a 12 years slave, joka kertoi siis tarinan kun tummaihoinen mies huijattiin orjaksi ja hän taisteli 12 vuoden ajan orja plantaaseilla, että pääsisi kotiin. Kertakaikkiaan kamala elokuva, kun alkaa miettimään, millaista se on ollut joskus tuolla amerikassa :(

Huomenna on pt ryhmätapaaminen ja luvassa on taas punnitus ja liikuntaa. Kahvakuula+spinning yhdistelmä ja taattua hikoilua. I LIKE IT! :)

3 kommenttia:

  1. Tuo ryhmä-pt-juttu kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Voisitko kertoa siitä jotain yleisluontoista nyt kun ilmeisesti olette muutaman kerran tavanneet. Jotain jo luinkin, eli ilmeisesti kyseessä on 6kk "kurssi". Kuinka usein tapaatte, testaatteko eri ryhmäliikuntatunteja omalla porukalla vai miten liikutte, kuinka iso ryhmä on, ovatko kaikki reilusti ylipainoisia (oliko se siis ryhmään liittymisen edellytys), kertoisitko edes 'sinne päin' -hinnan (jos haluat) jne. Voisin hyvinkin kuvitella ehdottavani jotain tuollasta omalle salilleni!

    VastaaPoista
  2. Moikka, löysin blogisi ja jäin seurailemaan. Itsellä kanssa isoa urakka edessä. Välipalasta, miksi vain kananmunan valkuaisia, miksei koko munaa? Tsemppiä! :) -Johkis-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tervetuloa lukijaksi :) Pelkkiä valkuaisia siksi, että sisältävät paljon proteiiniä mutta ei kaloreita, keltuainen sisältää pelkkää rasvaa, ja koko munan kaloreista 80% koostuu keltuaisesta :)

      Poista