tiistai 26. marraskuuta 2013

Pohdintaa

Eilen kieriskelin maha tuskissani illalla sängyssä ja mietin, että nyt tähän on tultava loppu. Olen siis elämäntapa muutoksen myötä, kärsinyt aika ajoin julmetun kovasta vatsakivuista. Tällä hetkellä epäilykset ovat maitotuotteissa ja viljassa. Rasvaista ruokaa en kestä. Eilen tuonne vasemman kylkikaaren alle vihloi voimakkaasti ja säteili välillä oikein vasempaan rintaan. Kaasuttaa kun pääsi, helpotti oloa kummasta. Tänään on lentänyt kirjaimellisesti sonta. Luin, että tälläiset oireet viittaavat yleensä ärtyneeseen suoleen ja on hoidettavissa ihan ruokavaliolla. Tänään join aamulla mukavan viher smoothien ja olo on ihan raikas nyt. Olen ollut todella kovasti väsynyt ja hieman ei huvita mikään. Onneksi sentään huono aika kk loppui juuri. Niin joo, olen siis tehnyt oikein raskaustestäjä sulkeakseni ne pois näistä mun vatsavaivoista, en siis ole raskaana, eikä tarkoitus olekkaan se. Nyt kokeilen korjata ruokavaliosta pois turhat viljat ( valkoiset, sekä vehnägluteiinin) sekä syödä kohtuudella hapatettuja maitotuotteita, katsotaan häviääkö tällä turvotus ja olo normalisoituu.



Mä tässä suunnittelen tammikuussa pt valmennusta, olen kuullut ihmisiltä, että se on todellakin kannattava sijoitus. En nyt sitten tammikuussa vielä ota ainakaan pt:tä, koska minulle kävi hyvä tuuri ja jotain tulee tapahtumaan tammikuun alussa, sitä kerron sitten teille myöhemmin. Nyt lähden valmistamaan fetasalaattia, sekä lukemaan Varpu Tavin kirjaa Teholaihtuminen hyppynarukuuri-100 muuta konstia. Kirja on hyvin mielenkiintoinen ja saa ajatuksen laukkaamaan ja miettimään, että entä jos tekisinkin asian näin?

3 kommenttia:

  1. Jos vatsakivut jatkuu, niin kannattaa myös tsekkauttaa sappikivet. Tuo vihlominen ja sätely ainakin itsellä oli samanlaista. Viljatuotteet ja rasvainen ruoka aiheuttivat kohtaukset aikoinaan.. vatsa saattoi myös mennä sekaisin.

    Tsemppiä muuten projektiisi. itsellä matka alussa.. teevee läskipantteri http://virvonvarvon.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Joo mulle tuli sama mieleen. Mun kaverilla oli samanlaisia oireita ku sulla ja sillä todettiin leikkausta vaativat sappikivet.

    VastaaPoista
  3. Mä oon ainaki ite huomannu että maitorahka on sellanen että ilmavaivoja tulee, sen huomaa heti illalla jos on enempi ku yhen purkin päivässä syöny. :) Ja ite suosittelen PT:tä, päivääkään en oo katunu. :)

    http://lazytimeourlife.blogspot.fi/

    VastaaPoista